Ylijäämäpuoti

on jäsenyyteen perustuva puoti, jossa jäsenten oma ylijäämä saadaan jäsenten väliseen hyötykäyttöön. Ylijäämäpuodissa on siis jäsenten omaa ylijäämää tarjolla ilmaiseksi toisille jäsenille.

Ylijäämäpuoti on kauppa, jossa ostokset kerätään ostoskoriin ja mennään kassan kautta kotiin. Tavarat siis pakataan kassalla, vaikka raha ei vaihdukaan.

Jäsenet sitoutuvat puodin toimintaan aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Ylijäämä

Ylijäämä on kodin hyväkuntoista ehjää tavaraa ja käyttökelpoista elintarviketta. Siinä ei ole muuta vikaa kuin se, että se on tuojalle ylimääräistä. Se on ehkä sitä yksittäistäkin hyvää tavaraa, jota et ole lähtenyt myymään kirpputorilla tai fb-ryhmissä. Se on jäänyt pyörimään kaappeihisi turhanpanttina, kun taas jollekin toiselle se olisi hyödyksi ja iloksi. Ylijäämää ovat myös elintarvikkeet, jotka meinaavat jäädä sinulta käyttämättä.

Maksaisitko siis jäsenmaksun siitä, että tuot omaa ylijäämääsi muille jaettavaksi? Kyllä, mutta samalla:

  • Saat muiden ylijäämää ilmaiseksi omiin tarpeisiisi
  • Saat omalle ylijäämällesi ympäristövastuullisen paikan
  • Pääset osalliseksi yhteiseen Kaupunkijääkaappiin
  • Saat hyvän mielen, sillä ”toiselle tarpeeton on toisen aarre”
  • Olet mukana rohkeasti kokeilemassa ja parhaimmillaan luomassa uudenlaista vastuullista kulutusyhteisöä Järvenpäässä

Lupauksemme

Ylijäämä, etenkin ylijäämäruoka, mielletään taloudelliseksi avustukseksi. Meidän mielestä taas kodin kaiken ylijäämän hyödyntäminen – oman jakaminen ja muiden ylijäämän käyttö – pitäisi olla meille kaikille sydämen asia ja arkipäivää riippumatta taloudellisesta tilanteestamme. Tämän asian eteen lupaamme tehdä töitä.

Lupaamme, että Ylijäämäpuodissamme kodin erilainen ylijäämä on houkuttelevasti ja kauniisti esillä.

Lupaamme myös tehdä kaikkemme, että puodissa säilyy tavaran tasapaino ja tuotteet ovat turvallisia. Jäsenten on noudatettava yhteisiä ohjeita, huolehdittava elintarvikkeiden kylmäketjusta jne. Hamstraamista, jälleenmyyntiä tai päivittäin ”parhaiden keräämistä päältä” ei sallita. Ylijäämän ilmaisuus ei saa sokaista. Tarkoitus on ottaa ylijäämää omaan lähitarpeeseen. Tarvittaessa otamme henkilökohtaisesti yhteyttä jäseneen. Voimme myös ohjeiden laiminlyönnin tai hamstraamisen takia purkaa jäsenyyden ja palauttaa jäsenmaksun.

Miten Ylijäämäpuodin jäseneksi?

Voit lunastaa edullisen jäsenkorttisi itselle tai ystävälle vaikka heti. Jäsenmaksu 3 kuukautta on yhteensä vain 30 euroa eli 10,00 € per kuukausi (sis. alv 24 %), opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 25 € 3 kuukautta, eli yhteensä vain 8,33€ kuukausi (sis. alv 24%). Jäsenyys on voimassa ostopäivästä kolme kuukautta.

Jäsenyyden voit ostaa liikkeestä käteisellä tai pankkikortilla. Meiltä saat myös lahjakortteja (30 €). Voit myös maksaa jäsenmaksun tilisiirtona ja hakea jäsenkorttisi myöhemmin.  Maksuohjeet saat laittamalla viestiä Ylijaamapuoti(at)localstorage.fi

Kun jäsen noutaa Local Storagesta jäsenkorttinsa, keräämme elintarviketurvallisuuden ja tiedottamisen takia häneltä jäsenrekisteriin nimen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron.

Ylijäämäpuodin uutiskirje

Tilaa ylijäämäpuodin uutiskirje alla olevasta painikkeesta ja saat  sähköpostiisi uutiskirjeen. Uutiskirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ei maksa mitään ja voit halutessasi peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain. Uutiskirjeen tilaamalla saat ajankohtaista tietoa Ylijäämäpuodin toiminnasta, sekä lisää tietoa siitä, miten Ylijäämäpuoti toimii.