Ylijäämäpuodin hyllyt alkavat täyttymään

posted in: Uncategorized 0

Ylijäämäpuodin jäsenet ovat tällä viikolla voineet tuoda ylijäämäänsä jo puotiin. Siihen oikeastaan kannustetaankin, jotta saadaan tavaraa hyllyyn avajaispäiväksi. Upea musta yhteinen Kaupunkijääkaappimme ja kylmävitriini napsautetaan päälle vasta perjantaiksi, mutta muihin hyllyihin on jo tavaraa ilmestynyt.


Nyt näyttää hyvältä. Vasta muutama on kaappinsa siivonnut ja hyllyillä on jo runsaasti hyvää tavaraa. Erilaisia pesuaineita, siivoustarvikkeita ja kauniita servettejä on tullut jo useammalta. Moni on kertonut, että hutivaateostoksiakin löytyy, vaaterekki saanee siis mukavasti täytettä. Täytyy vielä miettiä, miten sovitus puodissa järjestetään, sillä eihän se ole soveliasta, että Ylijäämäpuodista kulkeutuisi hutiostoksia kotiin. Samoin on kehitettävä jouheva systeemi Lainaamon tavaroille. Siirrämme siis jäsenten ylijäämää lainaamon hyllylle, jos ylijäämä on sellaista, mikä hyödyttäisi useampaa ja soveltuu lainaamiseen. Nyt Lainaamon hyllyssä on mehumaija, tuplakahvinkeitin ja aterimia.


Elintarvikehyllylle on ilmestynyt mm. kanelikorppuja, erilaisia jauhoja ja kahvia. Kirja- ja lehtihyllyistä löytyy luettavaa.


Toivotaan, että puodissa säilyy tavaran tasapaino ja jäsenet muistavat, että tavaran pitää olla hyväkuntoista lähes uudenveroista. Toki pakkaukset voivat olla vajaita ja vaatteitakin vastuullisesti yritetty pitää päällä ennen kuin ne on sopimattomaksi todettu.


Puodin puolelle voi tällä viikolla kaikki käydä kurkkaamassa, mutta kun puoti aukeaa 13.8., sinne pääsevät enää jäsenet. Jos Ylijäämäpuodin toiminta, kiertotalous ja yhdessä uudenlaisen vastuullisen kuluttamisen kehittäminen kiinnostaa , toimi nopeasti ja hanki edullinen 3 kk jäsenyys 25 € (8,33 €/kk) ennen puodin aukeamista. Parhaiten saat lisätietoa poikkeamalla Local Storagessa tai tilaamalla Ylijäämäpuodin Uutiskirjeemme.